Mervi Männikkö

Minusta

Olen innostunut työelämän kehittäjä, koulutukseltani olen työyhteisöpedagogi (AMK) ja työnohjaaja (STORY) sekä työvalmentaja. Missioni on luoda työelämästä inhimillisempää ja merkityksellisempää, jotta jokainen voi tuntea itsensä arvostetuksi ja hyödyntää omaa osaamistaan yhdessä muiden kanssa.

Työssäni toimin fasilitoijana, dialogisena sillanrakentajana. Kun ihmisten erilaisuus, näkökulmat ja osaamiset saadaan aidosti esiin työyhteisöt ovat vahvempia, luovempia, ihmiset voivat paremmin ja viihtyvät työssään, mikä heijastuu parempaan työn laatuun ja tuottavuuteen. Työskentelytapani on empaattinen, dialoginen ja valmennuksellinen – luovasti ja ratkaisukeskeisesti eteenpäin katsova. Arvostavalla kohtaamisella vahvistan osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja luottamusta ja kuulluksi tulemisen kokemusta. Työotteessani välittyy vahvasti käytännönläheisyys. Minulle on tärkeää, että työnohjauksissa ja valmennuksessa käsitellyt aiheet ovat asiakkailleni merkityksellisiä, kohtaavat heidän tarpeensa ja yhdessä tehdyt ratkaisut sujuvoittavat heidän työtään.

Koulutusten lisäksi monialalainen työkokemukseni on antanut minulle erinomaiset ja ainutlaatuiset taidot ja menetelmät paremman työelämän kehittämiseen.

Kuva 1. Mervi Männikkö

Mistä kiinnostus työelämän kehittämiseen alkoi?

Kiinnostukseni työn kehittämiseen syttyi jo ihan ensimmäisessä kesätyössäni maatilalla Ruotsissa. Tehtäviini kuului eläinten hoito ja maatilan monenlaiset työt. Talon tapaan kuului aamuisin hoitaa ensin eläimet, lypsyt ja navetan siivous ja vasta sen jälkeen oli aamiainen.
Helsinkiläisnuorelle tehtävät veivät paljon aikaa aluksi ja päivä oli pitkällä ennen kuin pääsin aamiaiselle. Motivaatiotekijänä työn kehittämiseen oli siis ihan inhimillinen perustarve – nälkä! Joka ilta pohdin, miten voisin tehdä työvaiheet tehokkaammin ja päästä nopeammin aamiaiselle. Kesän aikana onnistuin puolittamaan työaikani – ja tärkeimpänä, työn laatu (maito) pysyi moitteettomana. Kesän aikana opin työn organisoinnista ja kokonaisuuden hallinnasta enemmän kuin olisin voinut kuvitella.

Kuuntelemisen taito ja asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen

Ensimmäinen ammatillinen koulutukseni johdatti minut puusepäksi ja huonekalujen suunnittelijaksi, mikä opetti paljon käytännöllisyydestä, tiloista ja rakenteista. Suunnittelijana oivalsin kuuntelemisen merkityksen asiakaspalvelussa, sillä tuotetta minkä asiakas halusi ei ollut mittatilausverstaalla olemassakaan vaan luonnostelin sen asiakkaan ajatusten ja tarpeiden pohjalta. Se vaati asiakkaan syvällistä kuuntelua ja ymmärrystä – ei vain siitä, minkälainen kaluste oli kyseessä – vaan myös siitä, miten se sopisi kodin tunnelmaan ja helpottaisi asiakkaan elämää, mitä siinä oli tarkoitus säilyttää – ja kuinka se mahtuisi ovista ja rappukäytävistä sisään.

Suunnittelijana saamani ymmärrys asiakkaan tarpeiden syvällisestä kartoittamisesta on kaikkein keskeisintä palveluissani, oli kyse sitten työnohjauksesta, valmennuksesta, työpajasta tai puheenvuorosta. Vain siten saat palveluistani vaikuttavuutta, parhaat ja kestävät ratkaisut, kun tulet aidosti kuulluksi, ymmärrän sinun tarpeesi ja tilanteesi kokonaisvaltaisesti. Siksi varaan mielelläni kanssasi rauhallisen ajan kartoitukseen.

Ymmärrys työelämän haasteista – valmennustyö ja kysymisen taito

Asiakas- ja myyntityössä opin kuuntelemisen ja kysymisen taidot sekä tavoitteellisen työskentelyn merkityksen. Nämä kokemukset johdattivat minut suunnittelu- ja myyntityöstä takaisin puuverstaalle työpajatoimintaan, jossa toimin työvalmentajana työllisyyshankkeessa. Tehtävässäni sain hyödyntää monipuolista osaamistani suunnittelemalla sekä toiminnan kokonaisuutta että kartoittamalla asiakkaiden yksilöllisiä tilanteita. Työskentelin useita vuosia valmentajana, auttaen asiakkaita tunnistamaan osaamistaan, asettamaan tavoitteita ja vahvistamaan työelämävalmiuksiaan. Kohtaamis- ja kysymisentaitoni vahvistuivat työskennellessäni asiakkaideni kanssa yksilöllisten ammatillisten tavoitteiden parissa, työ- ja koulutuspolkujen suunnittelussa.  Monialainen työkokemukseni oli hyödyllistä, sillä valmennettavani hakeutuivat eri aloille, ja pystyin tukemaan heitä heidän tarpeidensa mukaisesti. Lisäksi tein tiivistä moniammatillista yhteistyötä, mikä mahdollisti kokonaisvaltaisen tuen asiakkaille.

Valmennusasiakkaitani kuunnellessa kiinnostuin entistä enemmän työelämän kehittämisestä. Monilla oli ikäviä kokemuksia työelämästä, mikä oli heikentänyt heidän itseluottamustaan ja herättänyt katkeruuden, epävarmuuden ja pelon tunteita.
Havainnot saivat minut pohtimaan, miten voisimme ennalta ehkäistä uupumista ja kuinka työelämää pitäisi kehittää, jotta kaikki voisivat rohkeasti hakea töitä haluamaltaan alalta. Miten työelämää pitäisi kehittää, jotta jokainen voisi kokea olevansa arvostettu ja osaava?

Miksi suuntauduin työnohjaajaksi?

Pohdintani saivat minut opiskelemaan työnohjaajaksi voidakseni vaikuttaa ja herättää keskustelua työpaikoilla, vahvistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä inspiroida työyhteisö kerrallaan edistämään parempaa työelämää omalla työpaikallaan.

Työnohjaajana huomasin, että monet työelämän ongelmat liittyvät myös organisaatioiden rakenteisiin ja toimintatapoihin, joihin yksilön tai tiimin työnohjaus ei yksin riitä vaikuttamaan. Halusin ymmärtää työyhteisöjen dynamiikkaa ja organisaatioiden toimintaa syvemmin, joten jatkoin opintojani työyhteisöpedagogiksi.

Nyt työnohjaajana ja työyhteisöpedagogina olen edistänyt sujuvampaa työarkea, yhteistyötä ja vuorovaikutusta monissa erilaisissa organisaatioissa ja eri aloilla.  Joskus ihan pienillä oivalluksilla ja muutoksilla on suuri vaikutus parempaan kokemukseen työstä ja omasta merkityksestä.

Oletko valmis muutokseen?

Jos haluat vahvistaa omaa työhyvinvointiasi ja työssä kehittymistä tai tukea työyhteisösi työssä jaksamista tai löytää uusia näkökulmia työn sujuvoittamiseen, ota yhteyttä – jutellaan, miten voisin olla avuksi.

Työstä hyvinvointia